Minanthe's Mistico Flipper, ikää viisi viikkoa1275453.jpg

 Sama pallero kolme viikkoa myöhemmin ensimmäistä kertaa oman tulevan kodin takapihalla1275452.jpg

 Tuntuu kuin se olisi ollut juuri eilen kun tuo pienen pieni nyytti turhaan yritti yltää etutassuilla sohvan reunalle lattialta. Oman patjan päältä sen sijaan kun otti roimasti vauhtia, saattoi joskus onnistaakin ja päästä siihen ihanaan paikkaan ottamaan päivätirsoja leikkien lomassa tai nakertamaan tyynyjen alle piiloutunutta puruluuta1275433.jpg

 Pikkuhiljaa pallero kasvoi. Tai oikeastaan aika vaudilla ja tarkemmin ajatellen ehkäpä ensin vain koivet kasvoivat.. =) Korvista vain toinen oli jaksanut nousta ylös viiden kuukauden ikään mennessä1275436.jpg

 Mutta kun tarpeeksi kovaa juosta viipotti niin kylläpä se toinenkin korva aina hetken pysyi kuosissaan1275435.jpg1275451.jpg

 Ajan kuluessa alkoi kasvamaan koipien ja korvien lisäksi muutkin ruumiinosat ja koipeliini alkoi näyttämään pikkuhiljaa oikealta koiralta 1275442.jpg1275438.jpg1275445.jpg1275439.jpg1275446.jpg1275443.jpg Paljon ollaan yhdessä ehditty näkemään ja kokemaan. Onnen ja ilon hetkiä ja välillävähän synkempiäkin aikoja, mutta mikä tärkeintä, yhdessä kuitenkin.

  Ja jos Remu on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia aina silloin tällöin, niin useaan otteeseen ovat Remunkin hermot joutuneet koetukselle ensin taloon seuraavaksi saapuneen Weltzun toimesta1275444.jpg1275468.jpg

Ja sittemmin oman pojan, Arran tulon myötä173820.jpg

 Mutta kaikessa vanhan herran äreydessäänkin on Remu aina pitänyt hyvää huolta uusista tulokkaista ja ohjannut isällisesti naperoita oikeaan suuntaan1275470.jpg

 1275471.jpg

 Eli sängylle tai sohvalle =D

 Sillä eihän mikään voita kunnon päiväunia pehmeällä sängyllä, sen tietää emäntäkin120771.jpg