Nyt se on sitten virallisesti tehty. Juostu puolimaratooni siis. Pitkään sitä mietin ja pähkäilin päässäni että mennäkö vai eikö mennä. Varsinkin kun koko viime viikko oli aivan totaalisen katastrofaalinen kunnon suhteen. Ilmeisesti on tullut pyrähdeltyä vähän liikaakin ja töihin meno siihen päälle. Loman jälkeen paluu arkeen ja vuorokausirytmi taas uusille urille.. Olo oli aivan niinku olis flunssa iskeny, kurkku kipee ja korvakäytävä jotenkin tulehtunu,mihin sain lääkityksenkin. Päikkäreitä piti ottaa töitten jälkeen että jakso ja sit taas valvottiin puoleenyöhön. Kierre oli valmis..

  Ja sitten toki piti vielä tehdä kaikki juuri niinkuin ei pitäisi tehdä. Olis pitäny levätä kunnolla ja varsinkin loppuviiikko.Mut koska usko itseen oli aivan nollilla, niin torstaina piti käydä koittamassa että onko mitään mahkuja. Ei ollu. 8.5 kilsaa täyttä tuskaa.. Aattelin et ei tule mitään. Voi ihan hyvin jäädä lauantaina kotio.

no aamusella kuitenki kello soittaan varmuudeks kuudelta... heräsin ja aattelin et ei. Takaisin koisiin. Puhelin soi seittemän jälistä ja Miia oli tulos piipahtaan. Leikittelin lähtöajatuksella ja mietin sitten et kävellään jossei juosta jaksa. Ei siinä kovin paljoo häviä. Kamat autoon ja tuhatta ja sataa kohti Tamperetta. Paikat hakkas kun menin ilmottautuun. Sitte huomasin et kaikki juomat ja eväät kotona! Onneks cittari sijaitsee aivan pirkkahallin kupeessa. Äkkiä ostaan banaaneja,energiadrinksuja ja lippalakki.

 Lähtöviivalla en ehtiny tehä yhtään lämmittelyliikettä,kun sykket oli jo melkeen 120:ssä. Ja päässä huippas. Hiukanverran tyttöä jännitti... Mut sit kun pääsin juokseen,ni jännitys laukes ja aattelin et kyl mä tän osaan. Juoksin kyllä tosi varovaisesti, ehkä vähän liiankin. Mut kun keli oli niin tosi paahtavan helteinen ja kunto ei paras mahdollinen, niin hyvä näin. Kymmenen kilsan jälkeen uskalsin jo alkaa lisätä vauhtiakin, mut silti ei menny ihan alle kahden tunnin. Aika oli 2.01.34 ja sijotus omassa sarjassani 23. Kaikkiaan siinä sarjassa oli juoksijoita 98. Olen ihan tyytyväinen tuohon.

  Tampere Maratonin sivuilla voi käydä katselees viime vuoden kuvia tapahtumasta. Maisemat oli tosi kauniit ja reitti hieno. Ei jyrkkiä nousuja ja lopussa hienoa alamäkeä. Kannustus matkan varrella oli aivan mahtavaa! Paikalliset ihmiset jakso tsempata kaikkia tasapuolisesti. Henki oli tosi hieno. Voin suositella kaikille!  Ja ite menen kyllä ensi vuonnakin. Mutta se kokonainen maratooni saa jäädä kyllä tuonnemmaksi. Kyllä hattuan nostan ja aallot päälle niille kun jaksoivat sen tänäänkin veivata. Todella kovakuntoisia ihmisiä ovatten. Itellä ei pienimpiäkään mahkuja. Ehkä joskus... Mut nyt näin ja kyllä olen onnellinen =)  

  Sitten on vielä uusia kuvia Xayan ja Remun lapsukaisista Birgitan kuvakansiossa. Ihania =).